Kṣitigarbha-pagodi

Yksi Liên Tâm -buddhalaisluostarin tunnusomaisimmista rakennuksista on Tháp Địa Tạng, eli Kṣitigarbha-pagodi.

Seitsemän kerroksensa, perinteisten itäaasialaisten kattomuotojensa ja neljän suojelijapatsaansa ansiosta pagodi on sekä arkkitehtoninen maamerkki että paikka, joka on täynnä buddhalaista symboliikkaa.

Nimi viittaa Kṣitigarbha Bodhisattvaan, joka tunnetaan vietnamiksi nimellä Địa Tạng Bồ Tát.

Kṣitigarbha on yksi mahāyāna-buddhalaisuuden suurista bodhisattvoista, ja hänet yhdistetään erityisesti suuriin lupauksiin, myötätuntoon ja päättäväisyyteen auttaa kärsiviä olentoja.

Bodhisattva on olento, joka kulkee kohti heräämistä ja samalla pyrkii auttamaan muita olentoja vapautumaan kärsimyksestä.

Tháp Địa Tạng -pagodin huipulla on liekehtivä kallisarvoinen jalokivi. Jalokivi liittyy läheisesti myös Kṣitigarbhaan, joka kuvataan perinteisesti hohtava, toiveet täyttävä jalokivi kädessään.

Tháp Địa Tạng -pagodin sisällä, sen keskellä, on Śākyamuni Buddhan patsas.

Śākyamuni Buddha on historiallinen Buddha, Siddhārtha Gautama, jonka herääminen ja opetukset muodostavat buddhalaisen perinteen perustan.

Stupa ja pagodi

Buddhalaisista tornirakennuksista voidaan käyttää sekä sanaa stupa että pagodi.

Nämä kaksi arkkitehtonista perinnettä liittyvät historiallisesti toisiinsa.

Stupa sai alkunsa muinaisessa Intiassa. Varhaiset stupat olivat pyhiä buddhalaisia monumentteja, joita rakennettiin usein säilyttämään Buddhan tai merkittävien buddhalaisten opettajien pyhäinjäännöksiä sekä toimimaan muistamisen ja hartauden paikkoina.

Kun buddhalaisuus levisi Intiasta Keski-Aasiaan ja edelleen Itä-Aasiaan, myös buddhalainen arkkitehtuuri muuttui vähitellen.

Kiinassa, Vietnamissa, Koreassa ja Japanissa intialaisen stupan alkuperäinen pyöreä muoto kehittyi korkeaksi torniksi, jossa oli useita kerroksia ja ulkonevia kattorakenteita.

Tätä itäaasialaista rakennustyyppiä kutsutaan yleisesti pagodiksi.

Vietnamin sana “tháp” voi tarkoittaa tällaista buddhalaista tornirakennusta.

Liên Tâmin Tháp Địa Tạng kuuluu näin osaksi pitkää buddhalaisten stupien ja pagodien arkkitehtonista kehitystä Aasiassa.

Miksi pagodissa on seitsemän kerrosta?

Tháp Địa Tạng -pagodissa on seitsemän kerrosta.

Monikerroksiset pagodit ovat tärkeä osa itäaasialaista buddhalaista arkkitehtuuria. Eri perinteissä ja eri historiallisina ajanjaksoina on rakennettu esimerkiksi viisi-, seitsemän-, yhdeksän- ja kolmetoistakerroksisia pagodeja.

Rakennuksen ylöspäin kohoavaa muotoa voidaan tarkastella myös symbolisesti.

Kun katsomme pagodia maan tasalta, katseemme nousee luonnostaan kerros kerrokselta ylöspäin.

Myös buddhalainen harjoitus kehittyy vähitellen.

Ymmärrys ei tavallisesti synny yhdellä hetkellä.

Harjoittaja kehittää tietoista läsnäoloa, eettistä toimintaa, keskittymistä, myötätuntoa ja viisautta askel askeleelta.

Tässä mielessä pagodin ylöspäin kohoavat kerrokset voivat muistuttaa meitä siitä, että henkinen harjoitus on matka eikä yksittäinen saavutus.

Neljä taivaallista kuningasta

Tháp Địa Tạng -pagodin neljässä kulmassa seisovat vaikuttavat Neljä taivaallista kuningasta, vietnamiksi Tứ Đại Thiên Vương.

Neljä taivaallista kuningasta ovat muinaisia buddhalaisia suojelijahahmoja, jotka liitetään maailman neljään ilmansuuntaan.

Itäaasialaisessa buddhalaisuudessa heidät kuvataan tavallisesti seuraavasti:

• Trì Quốc Thiên Vương – Dhṛtarāṣṭra, idän suojelija
• Tăng Trưởng Thiên Vương – Virūḍhaka, etelän suojelija
• Quảng Mục Thiên Vương – Virūpākṣa, lännen suojelija
• Đa Văn Thiên Vương – Vaiśravaṇa, pohjoisen suojelija

Perinteisesti heidät ymmärretään Buddhan opetusten ja niiden paikkojen suojelijoiksi, joissa Dharmaa harjoitetaan.

Itäaasialaisessa buddhalaisessa taiteessa jokaisella taivaallisella kuninkaalla on myös oma tunnusomainen esineensä.

Liên Tâmissa näitä esineitä voidaan tarkastella paitsi perinteisinä uskonnollisina symboleina myös opetuksina omasta mielestämme ja omasta harjoituksestamme.

Tăng Trưởng Thiên Vương

Viisauden miekka

Tăng Trưởng Thiên Vương, etelän suojelijakuningas, pitää kädessään miekkaa.

Miekka voidaan ymmärtää viisauden miekkana.

Buddhalaisuudessa tietämättömyys ei tarkoita pelkästään koulutuksen tai tiedon puutetta.

Buddhalainen käsite avidyā viittaa syvemmin kyvyttömyyteemme nähdä todellisuus selkeästi.

Pidämme jatkuvasti muuttuvia asioita pysyvinä.

Kiinnymme käsityksiimme, omaisuuteemme ja identiteetteihimme.

Reagoimme kokemuksiin vihan, pelon, halun ja tottumusten kautta ennen kuin näemme tilanteen selkeästi.

Viisaus leikkaa tämän hämmennyksen läpi.

Samoin kuin terävä miekka erottaa asiat toisistaan, viisaus auttaa meitä erottamaan sen, mikä johtaa kärsimykseen, siitä mikä vie pois kärsimyksestä.

Miekka ei siis ensisijaisesti ole toista ihmistä vastaan suunnattu ase.

Sen todellinen kohde on meissä itsessämme oleva tietämättömyys.

Se muistuttaa meitä:

Älä taistele muita ihmisiä vastaan. Leikkaa läpi oman hämmennyksesi.

Ennen kuin reagoit vihalla, katso tarkemmin.

Ennen kuin uskot jokaista mieleesi nousevaa ajatusta, tutki sitä.

Ennen kuin toimit pelon tai halun ohjaamana, mieti, mihin toimintasi johtaa.

Miekan todellinen voima on rohkeutta nähdä selkeästi.

Trì Quốc Thiên Vương

Soitin ja keskitie

Trì Quốc Thiên Vương, idän suojelijakuningas, pitää käsissään perinteistä kielisoitinta.

Soitin tarjoaa kauniin vertauskuvan yhdelle Buddhan keskeisistä opetuksista: keskitielle.

Ajattele soittimen kieliä.

Jos kieli kiristetään liian tiukalle, se voi katketa.

Jos se on liian löysällä, siitä ei synny oikeaa ääntä.

Vasta sopivassa jännityksessä syntyy kaunis sointi.

Buddhalainen harjoitus toimii samalla tavalla.

Jos pakotamme itseämme liian voimakkaasti, harjoituksesta voi tulla jännittynyttä, turhauttavaa ja uuvuttavaa.

Jos emme puolestaan näe lainkaan vaivaa, kehitystä ei juuri tapahdu.

Harjoittaja oppii siksi löytämään oikean tasapainon.

Sama periaate ulottuu paljon meditaatiota laajemmalle.

Työn ja levon tulee olla tasapainossa.

Kurinalaisuuden rinnalla tarvitaan lempeyttä.

Puhumisen rinnalla tarvitaan hiljaisuutta.

Ponnistelun rinnalla tarvitaan irti päästämistä.

Myös meditaatiossa opimme olemaan:

valppaita mutta emme jännittyneitä,
rentoutuneita mutta emme välinpitämättömiä,
kurinalaisia mutta emme pakottavia.

Soitin kutsuu meitä kysymään itseltämme:

Ovatko oman elämäni kielet liian kireällä, liian löysällä vai tasapainossa?

Tämä on keskitien henki.

Đa Văn Thiên Vương

Päivänvarjo ja Dharman suojeleminen

Đa Văn Thiên Vương, pohjoisen suojelijakuningas, kuvataan perinteisesti päivänvarjoa tai pyhää sateenvarjoa pitelevänä.

Sateenvarjo suojaa sen alla olevaa ihmistä sateelta ja auringon kuumuudelta.

Samalla tavalla päivänvarjoa voidaan tarkastella suojelun symbolina.

Neljä taivaallista kuningasta ymmärretään perinteisesti Dharman — Buddhan opetusten — suojelijoiksi.

Dharman suojeleminen ei kuitenkaan tarkoita vain luostareiden, patsaiden, kirjojen tai seremonioiden suojelemista.

Dharma säilyy elävänä silloin, kun ihmiset todella elävät sen opetusten mukaisesti.

Kun valitsemme ystävällisyyden julmuuden sijaan, suojelemme Dharmaa.

Kun puhumme totta emmekä petä toisia, suojelemme Dharmaa.

Kun pysymme tietoisina emmekä toimi huolimattomasti, suojelemme Dharmaa.

Kun säilytämme myötätunnon vaikeissakin tilanteissa, Buddhan opetus pysyy elävänä.

Päivänvarjo muistuttaa meitä siis suojelemaan paitsi jotakin ulkopuolellamme myös niitä hyviä ominaisuuksia, jotka kehittyvät omassa mielessämme.

Yksi vihan hetki voi nopeasti rikkoa rauhan.

Yksi huolimaton sana voi vahingoittaa ihmissuhdetta.

Yksi itsekäs teko voi tehdä tyhjäksi paljon hyvää työtä.

Aivan kuten pitäisimme sateenvarjoa huolellisesti jonkin arvokkaan suojana, buddhalainen harjoitus kehottaa meitä vartioimaan mieltämme ja suojelemaan sitä, mikä on hyvää ja rakentavaa.

Quảng Mục Thiên Vương

Lohikäärme ja kallisarvoinen jalokivi

Ehkä Neljästä taivaallisesta kuninkaasta vaikuttavin on Quảng Mục Thiên Vương, lännen suojelijakuningas.

Hänet kuvataan perinteisesti lohikäärmettä tai käärmettä pitelevänä, joskus yhdessä kallisarvoisen jalokiven kanssa.

Zenin näkökulmasta tämä kuva voi muodostua voimakkaaksi opetukseksi meditaatiosta ja mielestä.

Lohikäärme voi kuvata mielessämme vaikuttavia voimakkaita ja vaikeasti hallittavia voimia.

Ajatuksia nousee jatkuvasti.

Haluja syntyy.

Vanhat muistot palaavat yhtäkkiä.

Viha voi nousta.

Pelko voi ottaa vallan.

Innostus voi saada meidät menettämään tietoisen läsnäolon.

Yksi ajatus johtaa toiseen, ja ennen kuin huomaammekaan, mieli on vienyt meidät kauas.

Se voi tuntua siltä kuin voimakas lohikäärme vetäisi meitä mukanaan.

Meditaatio ei tarkoita lohikäärmeen tappamista.

Se ei myöskään tarkoita ajatusten ja tunteiden väkivaltaista tukahduttamista.

Sen sijaan buddhalainen harjoitus opettaa meitä tunnistamaan lohikäärmeen ja oppimaan pitämään siitä vakaasti kiinni.

Kun viha nousee, tiedosta:

”Viha on läsnä.”

Kun pelko ilmestyy, huomaa:

”Pelko on läsnä.”

Kun halu syntyy, näe se selkeästi ilman, että seuraat sitä välittömästi.

Kun ajatukset muuttuvat kaoottisiksi, palaa tietoiseen läsnäoloon.

Vähitellen opimme olemaan joutumatta kaiken mieleen nousevan hallitsemiksi.

Lohikäärme on yhä voimakas, mutta se ei enää vedä meitä perässään.

Kallisarvoinen jalokivi

Kallisarvoinen jalokivi voi kuvata viisautta, heräämistä tai mielen kirkasta luontoa.

Kaikki haluavat jalokiven.

Buddhalainen harjoitus kuitenkin muistuttaa, ettemme voi vain tavoitella aarretta samalla kun annamme lohikäärmeen kuljettaa meitä minne tahansa.

Ensin meidän on opittava työskentelemään oman mielemme kanssa.

Tässä mietiskelyyn perustuvassa tulkinnassa:

saavuttaaksemme kallisarvoisen viisauden jalokiven meidän on ensin opittava pitämään lohikäärmeestä kiinni.

Ajatus muistuttaa kuuluisaa zen-runoa, joka liitetään zenmestari Huangboon – Thiền sư Hoàng Bá:

Trần lao quýnh thoát sự phi thường
Hệ bả thằng đầu tố nhất trường
Bất thị nhất phiên hàn triệt cốt
Tranh đắc mai hoa phốc tỷ hương

Runon voi ymmärtää suunnilleen näin:

Maailmallisen hämmennyksen tomusta vapautuminen ei ole tavallinen tehtävä;
köydestä on pidettävä lujasti kiinni ja harjoitettava päättäväisesti.
Ilman luihin saakka tunkeutuvaa talven kylmyyttä
kuinka voisimme kokea luumunkukan tuoksun?

Kuva köydestä lujasti kiinni pitämisestä on tärkeä.

Mieli on voimakas.

Jos seuraamme jokaista nousevaa ajatusta, halua ja tunnetta, ne vetävät meitä moniin eri suuntiin.

Meditaatio opettaa meitä pitämään köydestä kiinni.

Pysymään tietoisina.

Pysymään vakaina.

Näkemään selkeästi, mitä meissä tapahtuu, ilman että joudumme välittömästi sen hallintaan.

Luumunkukka antaa meille toisen vertauskuvan.

Se kukkii selviydyttyään kylmästä talvesta.

Samalla tavoin viisaus ei yleensä synny ilman kärsivällisyyttä, kurinalaisuutta, sinnikkyyttä ja harjoitusta.

Lohikäärme ja kallisarvoinen jalokivi tarjoavat siis yksinkertaisen opetuksen:

Älä pakene omaa mieltäsi.
Opi ymmärtämään sitä.
Opi pitämään se vakaana.
Silloin viisaus voi tulla esiin.