Emmi Lee | | 2 phút để đọc

Ekologisuus ja omavaraisuus

Ekologisuus ja omavaraisuus

Lien Tam- luostarissa keskitytään mahdollisimman omavaraiseen ja ekologiseen elämään. Erityisesti on kiinnitetty huomiota uusiutuvaan energiaan ja jätteiden lajitteluun. Lien Tamissa syödään myös osaksi omasta maasta kasvatettua ja kerättyä ruokaa. Luostarin pihalla on kolme lämmittämätöntä viherhuonetta, jossa kasvatetaan vietnamilaisia kasviksia, minttua, kurkkua ja tomaatteja. Ulos kasvimaalle istutetaan yleensä porkkanaa, retikkaa, herneitä, sekä salaattia. Viherhuoneissa on tällä hetkellä menossa pintakerroksen raivausoperaatio istutuksia varten. Tulevaisuudessa ollaan mahdollisesti rakentamassa vielä kaksi isompaa kasvihuonetta tämän hetkisten tilalle.

Huhtikuussa kerätään koivun mahlaa luostarin omasta metsästä. Mahla sisältää terveellisiä hivenaineita kuten: kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, mangaania ja C-vitamiinia. Mahla sopii oivallisesti teen joukkoon.

Kasvihuone ennen raivausta
Raivauksen jälkeen

Luostarin katolla on aurinkopaneeleita 108 kappaletta, joissa sähkön tuotto on suurempaa verrattuna kulutukseen kesäisin. Paneeleita on valittu tasan 108 kappaletta, koska lukua pidetään pyhänä buddhalaisuudessa. Talviaikana käytössä on vihreä sähkö. Valoja tai sähkölaitteita ei pidetä turhaan päällä, ainoastaan silloin kun  on tarve.

Metallit, kartonki, muovi, lasipakkaukset, paperi ja paristot lajitellaan ja ne viedään paikallisiin kierrätyspisteisiin kierrätykseen. Roskakatoksessa on 230l Kekäle kotikompostori, jossa runko on uv-suojattu, ja sen sisään on valettu paksu lämpöeristys.
Kompostimulta on tarkoitus käyttää viherhuoneisiin ja kasvimaalle. Myös alttareille tarkoitetut kukkauhrit viedään lopuksi pelloille.

Luostarin pihalla uiskentelee kolmetoista koikarppia. Buddhalaisuudessa koikarpit symboloivat rohkeuden edustamista. Karpit ovat samanikäisiä, vaikka kokoeroja heiltä löytyy hieman. Koikarpit ovat juuri tulleet jään alta esiin ja nauttivat ruoasta hyvällä ruokahalulla. Tulevaisuudessa heille on tulossa lisää tovereita, kun luostarin pihan remontti on saatu valmiiksi.

Koikarppien ruoka-aika